Vihreä talous on Lapin ja duunarin etu

Maailma elää ekologista kestävyyskriisiä, joka määrittää koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Kriisin seuraukset tulevat näkymään vahvasti myös Lapissa ja muualla arktisella alueella.

Ilmastokriisi ja luontokato on meillä Suomessa välillä pyritty kyseenalaistamaan “höpötyksenä”. Välttämättömien ilmastotoimien ja ympäristönsuojelun on väitetty muun muassa syövän kaikki työpaikat Lapista. Monet suomalaiset yritykset ovat kuitenkin sopeutumassa murrokseen, ja olemme saaneet lukea näkyvästi tiedotusvälineistä myös Lapin yritysten tavoitteista pyrkiä edelläkävijöiksi esimerkiksi päästövähennysten saralla (LK 20.6.).

Vihreä siirtymä onkin pistänyt yrityksiin ennennäkemätöntä liikettä. Moni on päättänyt menestyä tulevaisuudessa niin kotimaisilla kuin globaaleilla vihreillä markkinoilla. Duunarin kannalta visio siitä, että investointeja tehdään ilmastokestävään tuotantoon ja siten liiketoiminnan jatkamiseen, on positiivinen asia.

Ilmastonmuutos ja luontokato eivät ole katoamassa mihinkään, joten jokainen teko niiden pysäyttämiseksi luo parempia näkymiä niin tuleville sukupolville kuin ympäristölle.

Investoinnit tuovat työtä ja positiivisia tulevaisuudennäkymiä Lapille tulevina vuosikymmeninä. Esimerkit Outokummun (LK 16.6.) tai Infinited Fiber Companyn ilmoituksista (LK 22.6.) tehdä panostuksista kiertotalouden lisäämiseksi ja päästöjen leikkaamiseksi, ovat merkittäviä lappilaisen työn ja osaamisen kannalta. 

Vihreän siirtymän tulee kuitenkin tapahtua oikeudenmukaisesti – siksi esimerkiksi Marinin hallituksen ja EU-tason panostukset sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ovat välttämättömiä. Sosiaalisesti oikeudenmukainen vihreä siirtymä on vasemmistoliiton keskeinen tavoite myös EU-parlamentissa.

Emme tarvitse ainoastaan tukea yrityksille, vaan esimerkiksi lappilaisen duunarin työssäkäynnin edellytyksiä tulee parantaa, koska kovat polttoaineiden ja energian hinnat heikentävät oleellisesti työnteon kannattavuutta pohjoisessa. EU:lla on useita rahoitusinstrumentteja oikeudenmukaisen siirtymän tukemiseksi, ja niitä tulee edelleen kehittää, jotta ne aidosti vastaavat ihmisten tarpeisiin.

On totta, että joiltakin aloilta työpaikkoja tulee murroksessa katoamaan. Vihreä siirtymä kuitenkin luo samaan aikaan myös uutta työtä Lappiin. Ei pidä unohtaa, että Lapin erityiset elinkeinot, kuten matkailu ja porotalous, ovat vaakalaudalla, mikäli ilmastonmuutosta ei saada hillittyä. Nämä elinkeinot ovat täysin riippuvaisia Lapin ainutlaatuisen luonnon selviämisestä.

Oikeudenmukainen vihreä siirtymä on mahdollista ja se on myös mahdollisuus Suomelle. Kunhan emme hirttäydy mielikuvaan menneestä teollisesta maailmasta, vaan katsomme eteenpäin kohti kestävää tulevaisuutta.


Henri Ramberg (vas.)

Lapin liiton hallituksen jäsen

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston 2. vpj

Silvia Modig (vas.)

Europarlamentaarikko