Kiitos sinulle ja minulle

Joskus minusta tuntuu, ettei minulla tai toiminnallani ole juuria, mutta luin tänään vuonna 2018 itselleni kirjoittamani kirjeen (kts. alta) ja huomasin olevani väärässä.

Kirjeen sisältö on minulle henkilökohtainen ja olen onnellinen, että voin palata ja löytää ne syyt, miksi olen halunnut ottaa osaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Olen myös iloinen siitä, että kirjeessä olevia tavoitteita olen saanut edistettyä Suomessa, Lapissa ja Rovaniemellä viimeisen viiden vuoden aikana – yhdessä muiden kanssa.

Olen myös onnellinen kaikista niistä ihmisistä, jotka minua ovat auttaneet, tukeneet sekä osallistuneet kampanjointiin. Koen, että olen myös itse saanut olla monien ihmisten tukena, joka on antanut merkityksellistä sisältöä elämääni.

Kävipä tänään miten hyvänsä, niin olen etuoikeutettu, kun olen saanut tehdä ja voin edelleen tehdä politiikkaa sekä edistää demokratiaa kaikkien teidän kanssa yhdessä. Kiitos siitä ja rauhallista vaalipäivää kaikille, ei harvoille!

*****

”Hei Minä,

lähdit yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen siksi, että opiskelit sosiaalityötä ja yhteiskuntatieteitä yliopistossa. Törmäsit kolmannella vuosikurssilla rakenteellisen ja radikaalin sosiaalityön teoriaan, jossa vaadittiin henkilökohtaisesta osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja toimimista oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta.

Lähdit ensin paikallistasolla osallistumaan edunvalvontatyöhön yliopiston ainejärjestössä koulutus- ja sosiaalipoliittisena vastaavana, koska ajattelit, että yliopistomaailma ei saisi olla hierarkinen. Lähdit ajamaan opiskelijoiden etua, jottei pieni äänemme jäisi isompien jalkoihin. Teit työsi hyvin ja sait siitä tunnustusta.

Liityit puolueeseen 2016, kun Li Anderssonista tuli puheenjohtaja. Ajattelit, että tilanteessasi se on suurin mahdollinen siirto, sillä hetkellä. Myöhemmin, kun kirjoitit kandidaatintutkielmaa – huomasit, että maailmassa ja kaikesta huolimatta – myös Suomessa – on paljon vinossa. Sen myötä ja tulevien kuntavaalien myötä päätit aktivoitua myös itse puoluetasollakin.

Lähdit hakemaan oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta, vahvempaa talouspoliittista muutosta, ihmisoikeuksien korostamista, inhimillisyyttä ja ennen kaikkea sosiaali- ja koulutuspoliittista muutosta Suomeen. Toivoit, että mahdollisimman moni lähtee – et ajatellut omalla kohdallasi aiheuttavasi mitään lumipalloefektiä – mutta toivoit, että olet yksi pisara lammessa, joka kasvaa näkyvästä toiminnasta.

Päätit ensiksi, että toimintasi pitää olla näkyvää. Tarvitset mediatilaa ja sinun tulee olla aktiivinen keskustelija – pitää esittää epäkohtia ja muutokset niihin. Toivoit lähestulkoon kaiken muuttuvan, ja etenkin vallalla olleen hegemonistisen oikeistoliikkeen lopahtamista sen uskottavuuden puutteen vuoksi.

Kandidaatintutkielmasi – joka valittiin akateemisen lukuvuoden parhaaksi oppiaineessasi – käsittelit rakenteellista väkivaltaa ja sortoa maahantulijoita kohtaan. Se oli ensimmäinen konkreettinen tekosi oikeistohegemoniaa vastaan, pois lukien internet-lässyttämisesi. Lähdit myös kirjoittamaan aktiivisesti lehtiin ja internettiin – osallistuit myös eri järjestöissä tapahtuviin tehtäviin, jotta pystyt vaikuttamaaan rakenteissa. Onnistuit tavoitteissasi nostaa epäkohtia esiin, kantelit jopa KKV:lle, kun hallintovetoinen kaupunki möhli mielestäsi asioita liikaa. Teit muutosalotteita, järjestit tapahtumia, osallistuit keskustelutilaisuuksiin ja aiot vielä tulevaisuudessa tehdä muutakin.

Olisit tarvinnut aluksi vaikuttamisen ja hallintoa käsittelevän 101 -kurssin, huomasit myös, että ilman kavereita et toiminnassa pärjää, vaikka saatoit näin naivisti alkuun ajatella. Valitettavasti niitä kavereita ei vieläkään ole liikaa, jotka poliittisesti tukevat. Uskot, että poliitikkokoulusta voit löytää sen puuttuvan linkin menestykseen ja solidaarisempaan maailmaan. Toivot, että uuden sukupolven vasemmisto katsoo vahvasti tulevaisuuteen. ”

#eduskuntavaalit2023 #vasemmisto #Lappi