Katse tulevaisuuteen

Aika on siitä jännä, että sosiaalisessa todellisuudessa sen konstruoituminen on mieltä hivelevää. Yhdessä todellisuudessa se kulkee todella hitaasti – raskaat päivät kestävät ikuisuuden ja jotkin projektit eivät valmistu ikinä. Toisessa, otsikkokuvaan liittyvässä sosiaalisessa todellisuudessa, aika ja kehitys matkustavat julmetun nopeasti.

Niin myös korona-pandemian alkaminen ja ensimmäiset viikot keväällä kestivät ikuisuuden, mutta kun ajatukseen toisenlaisesta elämästä ja toimintatavoista alkaa tottumaan, sitä nopeammin aika tuntuu etenevän ja korona-arjen sietäminen vähän helpottuvan. Sosiaalisen rajoittamiseen, tautitapauksien kasvuun ja inhimilliseen kärsimykseen ei totu, edes ajan kanssa.

Samalla tavalla, hyvät ystävät, kun ilmastonmuutos on pikku-hiljaa edennyt ja ympäristön monimuotoisuus rappeutunut, alamme tulla taitepisteeseen, jossa luonnon ohella myös inhimillinen kärsimys lisääntyy aste asteelta. Se tarkoittaa myös hidasta, mutta radikaalia näkyvää muutosta elinympäristöömme, jona olemme sen oppineet tuntemaan.

Kuten korona-pandemian leviämiseen, me pystymme vaikuttamaan myös ilmastonmuutoksen etenemiseen. Me emme näe tuloksia heti kuukauden kuluttua kuten pandemian rajoitustoimissa, mutta suhteuttakaamme asia siihen, kuinka kauan ilmastonmuutoksen eteneminen on jatkunut.

Ajan ymmärtäminen on tässäkin siis tärkeätä, sillä ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja kellon kääntäminen vievät vuosia ja vuosikymmeniä. Tähän ei ole valitettavasti rokotetta, jolla muutos voitaisiin pysäyttää juuri nyt, mutta meillä on järkemme, jotta voisimme toimia.

Mikä siis olisikaan sen parempi joululahja ja uuden vuoden lupaus kuin päättää, että juuri minä teen jonkin ilmastoon positiivisesti vaikuttavan pienenkin teon. En itseni, vaan luonnon ja lastemme tähden, jotta heilläkin olisi luonto ja pakkastalvet mitä muistella, kun aika kulkee omia polkujaan.

Tämän tekstin myötä, hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille – ei harvoille!